Tarina

 

 

Pieni poika istui valtavan vaahteran alla. Hän tarkkaili taivasta pelokkaana toivoen olevansa suojassa.  Puhuttiin ydinpommista, joka tuhoaisi kaiken.  Oli lokakuu 1962. Pojan syntyessä edellisestä sodasta oli kulunut vain 7 vuotta. Sodan arvet eivät olleet vielä täysin umpeutuneet.

Hän oli nähnyt kuvan jonkun espanjalaisen Picasson maalaamasta taulusta nimeltään Guernica ja toivoi, että hänen ei tarvitsisi koskaan kokea taulussa kuvattuja asioita.

 

Poika varttui ja piirtäminen oli hänen lempiharrastuksensa. Pikkukaupungin kirjaston kaikki taidekirjat tuli selattua sekä taidenäyttelyt käytyä.  Kuvataide, musiikki, kirjallisuus ja teatteri olivat keskeinen osa hänen elämäänsä.

Pojan isän täti oli Pietarissa syntynyt saksalainen, taiteilija Rosa Günther, joka opetti hänelle öljymaalauksen saloja. Kansalaisopiston monipuolinen kuvataiteen opintojen tarjonta tuli tutuksi.

 

Tuolloin elettiin aikaa, jolloin vanhemmat sanoivat mitä lapsen tuli tehdä. Lapsien tehtävä oli totella.

Niinpä poika meni Kauppakorkeakouluun Helsinkiin.  Työelämässä vierähti yli 40 vuotta. Ne olivat henkisen kärsimyksen tuskaisia vuosia. Eläkkeelle jäi Ihmisraunio, joka oli fyysisesti ja psyykkisesti täysin loppu.  Tarkoitus oli viettää elämän viimeiset vuodet Espanjassa golfia pelaten.

 

Vuorilla vaeltaessa, yksin hiljaisuudessa katseen hyväillessä Välimerta, heräsin.

 

Minulle tuli pakkomielle maalata taulu. Menin välittömästi Malagaan Iberia Art taidetarvikeliikkeeseen, josta sain kaikki maalaamiseen tarvittavat välineet. Pensselit korvasivat golfmailat ja väriä itseensä janoavat kankaat viheriöt.  Hiljaisuuden täytti 60-luvun musiikki.

 

Pieni poika löysi itsensä minun elähtäneessä ruumiissani ja täytti sieluni ilolla. Tunsin olevani kotona.

Lopullinen irtautuminen kymmenien vuosien kärsimyksien traumoista on kova työ. Ilman rakkaan vaimoni ja poikani tukea sekä taidetta ja liikuntaa se ei olisi onnistunut.

 

Taiteessani pohdin onnellisuutta, tasa-arvoa, ympäristöä ja tulevaisuutta.

Mielestäni ihmisen on opittava elämään ympäristön ehdoilla, eikä muuttaa ympäristöä väkisin omien halujensa mukaiseksi seurauksista piittaamatta.  On aika itsekästä siirtää ongelmat lapsille ja lapsenlapsille ratkaistaviksi.

Meidän pitäisi muistaa, että maapallo on kaikkien koti, eikä harvojen valittujen etuoikeus.